Kuunteluvinkkejä ja purnausta nuorisosta

Terve. Haluan suositella kahta radio-ohjelmaa.


Juuri äsken loppui Eve Mantun pyhyyttä käsittelevä ohjelma, jossa oli kauttaaltaan hyviä fiiliksiä sekä minusta aika vaikuttava hiljaisuus noin keskipaikkeilta ostoskeskusta. (Tullee ihan pian kuunneltavaksi tänne). Laitoin ohjelman taustahöpinäksi kun taittelin vihkoja työn alla olevia kalentereita varten. Ajattelin tutustua aikaisempiinkin saman tekijän ohjelmiin sillä oli perin mukavaa kuunnella ihmisen kiireetöntä rupattelua siinä työskentelyn lomassa. Ihan kuin olisi viettänyt aikaa itseään laajemmassa ja paremmassakin seurassa.


Eilen illalla taas kuuntelin unisaduksi kirjailija Juha Seppälän Muumipapan fiktiiviset muistelmat, jonka voi kuunnella Areenasta vielä huomiseen keskiviikkoon kello kolmeentoista saakka. Hymähtelin useampaan kertaan vaikka piti yrittää nukkua ja mieleen nousi kaukaisia muistoja siitä miten minäkin lapsena olen tullut viedyksi sinne muumimaailmaan. Seppälä antaa asteen raadollisemman kuvan tästä muumifanien paratiisista mutta pystyin kyllä samaistumaan.


Ja koska molemmat edellä mainitut ovat Ylen tarjonnasta on minun luontevaa tässä yhteydessä tehdä tiettäväksi, että nuoruusvuoteni ovat lopullisesti ohi eli on turha enää koettaa laittaa minua nuorten kastiin, sillä minusta kehityksessä on mennyt jotain pahasti pieleen kun hälyttävän suuri osa nuorisosta laittaisi Ylen mainosrahoitteiseksi ja tuijottaisi mieluummin tositv-schaibaa ja Talenttia. Ymmärrän nyt täysin minulle aiemmin käsittämättömän vanhusten kärttyisyyden ja kovaääniset päivittelyt nuorison tilasta, sillä toisinaan sukupolvien väliset kuilut yksinkertaisesti ovat liian leveitä ja syviä, ja vieläpä täynnä verenhimoisia iilimatoja. Terveisiä vaan kaikille ammattikoululaisille, jotka päivittäin ajavat yhden pysäkinvälin bussilla energiajuomat käsissä - olisihan toki pikkuisen liian rankkaa kävellä se kolmisen sataa metriä tunnilta toiselle. Hurlumhei.


Ei silti, niin kai se on maailmanhistoriassa mennyt ja ehkä menee vastakin. Noin muutaman vuosikymmenen kuluttua ehkä luovutan ja tyydyn osaani menneen mailman fossiilijäänteenä. Vielä ei kuitenkaan maistu pölyltä kurkussa, paitsi siivouspäivinä.

Epilän kylpylä

Kävimme tänään käyskentelemässä Epilänharjulla. Sattumalta törmäsimme yllättäviin raunioihin, joiden epäilimme liittyvän sota-aikaan, etenkin kun harjun päältä löytyi infotaulu vuosina 1941-44 harjulla sijainneesta ilmatorjuntayksiköstä. Lyhyen tiedonhaun jälkeen rauniot paljastuivat kuitenkin hieman omalaatuisemman rakennelman jäänteiksi, joiden olemassaolosta minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta. En ollut koskaan kuullut kenenkään paljasjalkaisemman tamperelaisenkaan puhuneen tästä Epilän kylpylästä - en edes Pispalan tunnelmallisissa kuppiloissa. Liekö harrastuneisuuden puutetta.

Olimme osuneet jääkaudella muodostuneeseen suppaan, jonka pohjalla lilluu tänä päivänä kirpeänvihreää vettä ja kaatunutta ryteikköä. Lammikon keskellä on pieni saari, jonne johtaa ruostunut valurautainen siltakehikko.

Ympäröivä maasto on täynnä sammalen peittämiä, osittain sortuneita betonikatoksia, joista törröttävän raudoituksen varassa roikkuu päänkokoisia betonimöhkäleitä, ja kauempana näkyy ympyrän muodossa aluetta kiertävää muuria. Lammen rannassa tönöttää graffiteilla koristettu torni, jonka sisällä nousevat kapeat portaat katolle.

Teollisuusherra Sixtus Syrjänen alkoi 1930-luvulla rakennuttaa tälle paikalle roomalaistyyppistä kylpylää hyötypuutarhoineen. Rakennushankkeen tarkoituksena oli työllistää Syrjäsen omistaman Oy Sahanterän väkeä, jolta työ oli vähentynyt pula-ajan tähden. Tähän hätään löytyneen lähdeaineiston eli Ylen Kadonnut Tampere -sivuston ja Wikipedian perusteella alue on ollut omenapuineen, marjapensaineen ja holvikaarineen sangen idyllinen paikka. Puoliympyrän muotoinen paviljonki ei ilmeisesti kuitenkaan koskaan valmistunut, eikä lammen syvyys riittänyt uimiseen, joten kylpeminenkin taisi jäädä vähiin.

Meiltä jäi tällä reissulla näkemättä Sixtus Syrjäsen asuintalon Rauhanlinnan pihalta kylpylään johtanut kivisilta, jonka pitäisi edelleen olla pystyssä aivan Porin radan tuntumassa. Itse Rauhanlinnan paikalla on nykyään rivitaloja, jotka Tampereen kaupunki rakennutti purkamansa rakennuksen tilalle joskus 1980-luvulla. Alue on Tampereen kaupungin omistuksessa, ja rauniot kaupungin virkistysalueella.

Tämä hämmentävä perjantaipäiväinen löytö kutkuttaa mielikuvitusta ja pakottanee minut sukeltamaan historiankirjoihin seuraavalla kirjastoreissullani. Rauniot saavat myös ihmettelemään minkä tähden jokin näin omalaatuinen osa Tampereen historiaa saa näivettyä rivitalojen, rautatien ja voimalaitoksen välisessä ryteikössä täysin vailla huomiota, omia aikojaan rapaantuen. 

Epilän kylpylän raunioille pääsee seikkailemaan kääntymällä Pispalan valtatieltä Haapalinnan hotellin kohdalta Lielahden voimalaitokselle päin, alittamalla rautatien ja jatkamalla voimalan aidan viertä vasempaan, erilaisten katukiveyslaattojen ja betoniporsaiden säilytyspihana toimivan epämääräisen hiekkaläntin poikki harjua kohti. Tästä lähtee polku ylös rinnettä. Vasemmalla näkyy pian portaittain junaradan suuntaan laskeva betoninen muuri, jonka viertä pääsee laskeutumaan alas suppaan.

Vierailijoita

Meiltä on löytynyt viime päivinä muun muassa kiintymystä, mustasukkaisuutta, pelkoa, hepulointia (sekin on tunne), ilonhypähdyksiä, turhautumista, kiukkua, yleistä epämukavuuden ärinää ja pohjatonta pettymystä kun uusi kaveri ei haluakaan leikkiä (kuvassa pettymys keskellä).

Vierailijoiden lisäksi meillä on uusi taulu, jossa on paapan joskus tuolloin filmiaikaan ottama kuva lokeista. Kävin eilen juttelemassa paapalle. Hautausmaat ovat hurjan kauniita pyhäinpäivisin kun kynttilöitä on melkein joka haudalla.

Löysin eilen sellaisen kiven, johon on kaiverrettu tikkukirjaimilla koruttomasti "Äiti". Siinä oli tosi monta kynttilää. Vaikutuin, ja tunnen rauhaa ja iloa sen vuoksi, että joku on ymmärtänyt tehdä sellaisen kiven.

Lokakuun taitteessa

Pääkadun varrella täydessä kahvilassa ihmiset joutuvat istumaan lähellä toisiaan harmaaksi sävyttyneenä sunnuntai-iltana. Vaaleanpunaiseen pikeepaitaan ahtautunut tummahiuksinen nuorimies istuu pitkän pöydän keskivaiheille pöydän päiden ollessa varattuina. Rautatieaseman puoleisessa päässä kaksi naista keskustelee ilmeisesti pitkästä aikaa kunnolla keskenään. Mies juo kahviaan muualle katsellen mutta toinen naisista on selvästi vaivautunut tämän läheisyydestä. Jonkin ajan kuluttua mies jättää takkinsa tuolin selkänojalle ja poistuu. Vaivautunut nainen kumartuu kiihkeästi lähemmäs ystäväänsä ja alkaa selittää tälle nopeasti jotakin.

Maanantai-iltapäivänä kello kahden ja kolmen välillä kirjaston työskentelysalissa tuntematon mieshenkilö antaa estoitta pierujen soida muuten hiljaisessa tilassa. Muut eivät reagoi havaittavasti mutta nuorta vaaleatukkaista naista naurattaa joka kerta.

Keski-ikä Le Havren tiistain päivänäytöksessä on arvioitava noin kuudenkymmenen ikävuoden paikkeille. Arvokkaan näköinen valkotukkainen mies vaatii penkkirivin päässä istuvaa rouvaa pysymään aloillaan astuessaan tämän editse keskemmälle riviä. Miehellä on takkinsa alla kirkkaanpunainen villapaita ja kaulassa aistikkaasti aseteltu tumma huivi. Hänen seuralaisensa asua on vaikea muistaa.

Keskiviikkona ennen puolta päivää nuorehko selvästi lenkiltä palaileva pariskunta riitelee punatiilisen kerrostalon pihassa. Kaukaa näkee naisen alkavan murjottaa. Pari kulkee hieman erillään kohti taloa eikä nainen suostu kulkemaan ensimmäisenä ovesta miehen avatessa sen hänelle. Henkilöt katoavat talon sisään.