noita laulan joita tiiän

Tässä on teille vähän iltaluettavaa - tai minulle on nyt ilta, teillä voi olla toinen aika jo. Kuitenkin, teatterimies Esa Leskinen piti puheen Suomen Mielenterveysseuran kansallisilla Mielipäivillä 2. helmikuuta 2012.

Lainaan lyhyesti:

Kaikki, mikä ei liity rahaan tai rahan ansaitsemiseen leimataan jollakin tavalla vääräksi tai naiviksi, vaikka naivia ja lapsellista on juuri tämä tiedostamaton takertuminen rahaan. Ja niinpä, torjunnan logiikan mukaisesti, kaikki, mikä ei tuota rahaa, on yhteiskunnassamme jotenkin paheksuttavaa.
Eikö jo siinä ajatuksessa, että olisi olemassa jotakin ”korkeampaa” kuin raha tai oma ura ole nyky-ihmisen näkökulmasta jotain loukkaavaa? Se on hallitsevan ideologian vastainen ajatus, jonka on pakko olla valhetta, koska toinen vaihtoehto olisi se, että koko meidän elämämme olisi rakentunut valheelliselle pohjalle – ja sehän taas on mahdotonta.

Yhdeksän tuntia kaksikymmentäseitsemän minuuttia

Minä rakastan kipakkaa aurinkoista talvea ja yhä korkeammaksi kasvavia kinoksia, mutta ehkä talven paras ominaisuus kuitenkin on, ettei se kestä ikuisesti. Aikaisen kevättalven ihan silmissä lisääntyvä valo ja linnunlaulun yhtäkkinen palaaminen osaksi äänimaisemaa ovat kuin pohjoisen sitkeille asukeille osoitettu anteeksipyyntö sydäntalven koettelemuksista. Ja minä annan anteeksi!


Se on kevät nyt, jos ette ole huomanneet. Silti vielä pitäisi muka malttaa parisen kuukautta ennen kuin kannattaa ryhtyä kylvötouhuihin. Ovelat siemenkauppiaat lähettivät kuvastonsa jo vuodenvaihteessa: kymmeniä sivuja värikkäitä kuvia keskeltä kesää. Onneksi en ole kovin heikkona kukkasiin vaan kiinnostunut lähinnä ruokapöydän notkuntaa lisäävistä versoista. Saatoin jonkinlaisessa mielenhäiriössä kuluttaa vuosi sitten seitsemänkymmentä euroa siemenostoksiin ja yritän pysyä maltillisempana tänä vuonna, edellisvuoden siemeniä kun on jäljellä joka lajia ja osa kasveista tuotti tietysti uusiakin. Olen kuitenkin luvannut itselleni pussillisen marjatomaatin siemeniä koska omat kesätomaatit nyt ovat ehkä parasta mitä parvekkeelta voi suuhunsa saada ja ajatus minimaalisista tertuissa kasvavista tomaateista herättää minussa suurta hilpeyttä. Alkusyksystä söimme kirsikkatomaatteja pitkään varsinaisen kesän jo kylmettyä sillä nostimme tomaattipuskat sisälle keittiön ikkunan eteen ja ulkona vielä vihreiksi jääneet hedelmät kypsyivät kiltisti muutaman yksilön päivävauhtia kunnes puskat olivat tyhjät.


Toistaiseksi olen tyytynyt tuolla samaisella ikkunalla kasvaviin herneenversoihin. Kissoille on oraita, joita mässyttävät ahnaasti päivittäin. Kannoin viime kesän jämämullat eteiseen joku viikko sitten kun nämä klementiinit kaipasivat täytettä ruukkuunsa. Tällainen joutilas sunnuntaipäivä saa aikaan melkoista syyhyämistä sormissa ja katse harhailee multasäkin suuntaan. Viime kevät kuitenkin opetti, että liian aikaisin kylvetyt taimet ovat auttamatta vähän surkeita honkkeleita siinä vaiheessa kun ulkona on tarpeeksi lämmintä minkään kasvattamiseen. Malttia siis.


Taidan jotain tehdäkseni istuttaa talven ajan vesikarahvissa viihtyneen peikonlehden ja rönsyliljojen työntämät poikaset ruukkuihin, ja ehkä vähän tehdä ajatustyötä sen eteen miten saan kaikki ruukut ja purkit parin kuukauden kuluttua taas mahtumaan valoon ikkunoiden läheisyyteen. Jossain kun kuulemma pitäisi ihmistenkin mahtua syömään ja olemaan - ihme nitkutusta minusta.